keskiviikko 3. elokuuta 2011

Sukkakirja

Nyt on ihan pakko mainostaa ihanuutta, jonka sain viimeisten lomapäivieni iloksi heinäkuun puolivälin jälkeen. Ihanuuden esitteleminen vain on kestänyt ja kestänyt. Ensin ei huvittanut olla koneella ja sitten kun sain bloggaus-intoni takaisin niin kameran piuha oli ottanut jalat allensa. Ja koska varsinkin nyt on PAKKO olla kuvia niin blogin päivitys on vanunut tähän päivään asti.
 
Ihanuus on tietenkin Neulomon naisten tiimityönä aikaansaama Sukkakirja Varresta varpaisiin!
                                                

Kirja on upea esimerkki siitä mitä harrastukselleen omistautuneet ihmiset saavat aikaan ja ovat valmiita tekemään asiansa eteen. Mutta tunnettuahan on, että suomalainen naisimmeinen on melkonen pakkaus- ja kun naisimmeisiä on useampi niin akkaenergian määrä on sitä luokkaa, että siitä on oksat pois! Eli kirja on täynnä neulomolaisten itsensä suunnittelemia palmikko-, pitsi- ja kuviosukkia tepsuttajista rontostelijoihin. Sivuja on 66, malleja hätäisesti laskien 45 ja kirjan käyttöä helpottamassa on kierreselkä. Ei tarvi houkutella kissaa nukkumaan kirjan päälle, että pysyy haluttu sivu auki...

Tässä muutama maistiainen kirjasta:
Saari

Seijan konttineulesukat

Liekit

Miesten hupisukka

Pikkuneidin joulusukat
Miesten hupisukat ovat jo päässeet puikoille. Ihania malleja olisi kirjassa paljon, mutta siltikin ensimmäisiksi sukiksi valikoituivat jostain syystä miesten sukat ;-)
Jos jotakuta Neulomon ulkopuolista alkoi kirja kiinnostamaan niin tässäpä tilausketjusta kopioidut tilausohjeet.
Kirjan hinta on siis 14e + 3.00e pk:t. 
Kahden kirjan pk:t  4,5e
Kolmen kirjan pk:t 4.5e
Neljän kirjan pk:t  7,40e.
Olen näihin kotimaan postimaksuihin lisännyt 20snt kuoresta ja bensoista.

Kirjan+kulut saa maksaa lapsen tilille, eli Riitu Viirimäki/474750-26077.  Postitan kirjan/kirjat, kun rahat ovat tilillä.
Laittakaa maksuun viestiksi maksajan nimi ja Neulomon nimimerkki (jos on Neulomolainen).  Samoin yhteystiedot, niin minun ei tarvitse niitä etsiä sieltä tilauksista. Uudet tilaajat voivat maksaa kirjan ja kun yhteystiedot on kuitissa, lähetän kirjan tulemaan.

4 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä kiva kirja,ittekkin tilasin. :) Ja kiitos osallistumisesta vanhan blogini arvontaan. -LoPPa

    VastaaPoista
  2. Jes, tilattu on ja odottelen koska saan kirjan käsiini. :)

    Reija

    VastaaPoista
  3. Hei,

    olen tilannut kirjan osoittesta sukkakirja@hotmail.com ja maksanut (18.10.2011) tuon 17€ yllä ilmoittamallesi tilille, kirjaa ei kuitenkaan kuulu :(. Voitko auttaa minua?
    Ystävällisesti, Maria

    VastaaPoista
  4. Hei Maria! Oletko Neulomolainen? Silloin voisit kokeilla laittaa JaanaM:lle yksityisviestiä asiasta. Uskoisin että kyllä se kirja sieltä tulee, kesälläkin kun oli tilauksissa ruuhkaa niin ihmiset joutuivat odottelemaan kirjojaan kauankin aikaa.

    VastaaPoista