maanantai 8. elokuuta 2011

Juhlatuulella!

Viimeiset kolme päivää on savon sydänmailla olleet yhtä juhlahumua  ;-D  syy juhlintaan ollut se maailman paras- Oma ihanainen Maajussikka <3 ! Eli tänään oli herran virallinen vanhenemispäivä, mutta juhlinta aloitettiin jo lauantaina herkkupäivällisellä täällä meillä- aterioijina yhdellä Maajussin sisarella vahvistettu pienperhe ( = myö ja "vanhukset"). Väsäsin ihan vartavasten Murun massulle mieleisiä ruokia: perunamuusia, hirvistroganofia ja sienisalaattia.
Kuakku kurkkuyrttikoristein

Eilen sitten oli kakkukahveet samalla porukalla ja samalla Kulta sai äidiltään ja sisareltaan jo yhden lahjuksen. Erittäin mieleisen ja tarpeseen tulevan sellaisen!

Varsinaiset rymyjuhlat olivat vuorossa tänä aamuna Maajussin töiden jälkeen metrin mittaisten kanssa. Kulta sai itse tukevasti liimatun traktori-aiheisen onnittelukortin ja neitien nonparellivuorella koristeleman kakun. Samalla ukko-kulta myös avasi minulta saamansa paketin. Paketti oli kasattu Junnu Vainion laulun teemalla: Puhtaat munat ja vilpitön mieli  ; -P       ( kahdet Wagner-bokserit ja Virkkukoukkusen tyynyliinapari) .
   Kakkukahvien, limsan ja vanhemman pikkuherran mutustamien juustosiivujen jälkeen rynnistettiin koko porukalla aamupäiväulkoilulle. Oli ihanaa katsoa Kultaa tekemässä traktorihommia hiekkalaatikon reunalla! Maajussi on niin  iso osa meidän porukkaa, että jos miestä ei muutamaan päivään näy hoidossa niin neidit pyytävät soittamaan tai laittamaan kutsutekstarin koska "meillä on ikävä".

2 kommenttia:

  1. Kivan näköisen kakun olet tehnyt ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja kukilla koristelu on vielä ääliö-yksinkertaista! Koristelua ilman aivoja ;P

    VastaaPoista